Siskoni on jetteiso idiootti!

En vain kestä siskoani! Hän oli ollut viikonlopun jossain Amerikassa surffaamassa, hän harrastaa surffausta ja se on melko kallista, jos ostaa oikeat välineet. Nyt hän tuli kotiin ja kehuskeli sillä, että oli saanut jonkun rahastipendin hienosta surffausnäytöksestä. Ketä kiinnostaa?! Hän saa niitä koko ajan! Miten minä sitten? En ole itsekäs, mutta arvatkaapa mitä siskoni sanoi minulle. "Äiti ja isä varmaan arvostaisivat sinua enemmän, jos harrastaisit jotain arvostettavaa lajia...". Vastasin: "No onko joku surffaus sitten joku arvostettu laji vai?". "No näköjään on, koska isä ja äiti ovat ylpeitä minusta. Toisin kuin sinusta. Se nyt vain on totuus, tottelisit isää ja alkaisit harrastamaan jalkapalloa!" hän tiuskaisi. "Luuletko oikeasti, että minä välitän? Tykkään käsipallosta ja en jaksa riidellä siitä joka kerta kun tulet käymään. Hyvä vain kun asut siellä Kölnissä, eipähän tarvitse kestää arvostelujasi!" huusin itkuisena ja juoksin huoneeseeni. Paiskasin oven niin kovaa kiinni, että äiti ja isä pelästyivät ja tulivat paikalle. "Kulta, mikä sinulle tuli? Tule pois nyt, kerrankin Amorie on täällä vierailemassa!" äiti yritti suostutella. "Niin, tulepas nyt pois sieltä, äläkä pilaa mukavaa perhe tilaisuutta", isä selitti oven takana ja koputti. "En jaksa tulla. Minulla on huono olo", valehtelin. "Voi kulta pieni! Pitääkö mennä lääkäriin? Onko se jotain vakavaa? Meillä on kyllä särkylääkkeitä", äiti panikoi. "Ei Mariella mitään sairaalaa tarvitse! Ihan kunnossa se on. Älä nyt ylireagoi!" isä sanoi äidille. "Haluan vain olla rauhassa, lepään vain, niin eiköhän se kipu mene pois. Ei tämä ole mitään vakavaa..." valehtelin taas. "Selvä, kulta. Sanot vain, jos tarvitset jotain", äiti huokaisi.
He lähtivät alakertaan. Jättivät minut kerrankin rauhaan. Vihdoinkin. Nousin istumaan sängylläni ja katsoin ulos ikkunasta. Siellä oli vihreää, perhoset lentelivät, kunnes ikkunaani kopsahti kivi. Siellä oli paras kaverini Kiena, hän on puolalainen. "Tule ulos, mennään kentälle!" hän huudahti. "En voi nyt", tokaisin. "No miksi et? En jaksa mennä kotiinkaan, kun poljin tänne asti jo tällä surkealla pyörällä!" Kiena naurahti. "Perheongelmia... Amorie tuli takaisin", sanoin vaikeroiden. "Voi ei. Saitko taas kuulla hänen arvosteluaan ja väheksyntää?" hän kysyi uteliaana. "Kyllä sain. En vain jaksa kuulla harrastuksestani joka kerta, kun hän tulee käymään. Se on niin raivostuttavaa!" huusin jo puoliääneen. "Voi sinua. No tule ulos, niin voidaan jutella. Mennään ostamaan vaikka jäätelöt!" hän hyppi innosta. "Usko nyt jo. En ole tulossa!" tiuskaisin. "Okei okei, anteeksi! Menen tästä sitten, ilmoittele, kun olet selvinnyt perhekriisistäsi ja jaksat taas puhua kaverillesi", hän sanoi ja lähti hämmästyneenä. Hienoa, Mariella! Nyt olet suututtanut parhaan kaverisikin, oikein hienoa! Miksi tämä kaikki nyt menee väärin? Menisi jo se Amoriekin takaisin sinne Kölniin tai lähtisi vaikka takaisin Amerikkaan surffailemaan sen surkean lautansa kanssa!

MAANANTAINA KOULUSSA

Se on sitten semmonen asia, että minun pitää pyytää Kienalta anteeksi käyttäytymistäni. En usko, että hän siitä hirveästi pahastui.
Astuin koulun pihaan ja siellä Kiena oli, heilutin hänelle, mutta hän kääntyi pois. Ehkä hän ei nähnyt minua. Kävelin lähemmäksi. Askel askeleelta lähemmäksi. Lopulta olin Kienan takana. "Moi, minulla olisi vähän asiaa sinulle, Kiena", sanoin epäröiden. "Jaa", hän vastasi tylysti. "Niin, että kun..." sönkkäsin. "Minua ei kiinnosta, mene pois, jos sinulla ei ole muuta asiaa", hän katsoi minua kylmin silmin. Olin hämmästynyt, alahuuleni värisi. Silmäni kostuivat, mutta pidättelin itkua. "Mitä tarkoitat Kiena?" kysyin. "Sitä vaan, että en jaksa puhua kanssasi. Ymmärrätkö? Capish?" hän tiuskaisi, eikä edes katsonut minua. "Ai jaa. No minä menen sitten pois. Nähdään vaikka ruokavälkällä", sanoin vain ilmeettömänä. "Tai sitten ei", Kiena tokaisi. Kävelin kauemmas. Askel askeleelta kauemmas. Vilkaisin Kienan suuntaan. Huomasin, että hän oli Ringissä. Rinki on koulumme kovisten ympyrä, jossa välitetään marihuanaa ja tupakkaa. Ymmärsin vähitellen. Toisaalta en. Yhtäkkiä katseeni suuntautui koulumme suurimman koviksen Mandon suuntaan. Hän ojensi Kienalle jotain. En nähnyt mitä se oli, vaikka siristin silmiäni. Olikohan se tupakkaa? Miksi Kiena käyttäytyy tällä tavoin? Minulla on monta kysymystä, eikä yhtään vastausta.

ILLALLA KOTONA

Lysähdin yläkerran sohvalle. Amorie oli jo onneksi lähtenyt. Viikonloppu oli yhtä painajaista. Varsinkin sunnuntai, silloin kaikki meni pieleen.. Tänään koulussakin oli hirveätä. Enkä vieläkään saanut selville, mitä Kiena sai Mandolta. Minulla on kuitenkin epäilykseni.

"Kultaa missä olet? Tulimme kotiin jo nyt ja ajattelimme..."  äiti huuteli ja kipusi samalla yläkertaan katsomaan, missä olen. "No, tuohon sohvalle se nyt on nukahtanut. Varmaan ollut siellä?"`äiti kysyi isältä, kun he huomasivat minun nukahtaneen sohvalle. "No mistä minä sen tietäisin!? Ehkä siksi, että hänestä ei ole kasvanut kunnollista tytärtä niin kuin Amoriesta! Lastenkotiin Mariella joutuisi!" isä huusi täyttä kurkkua. Olin puoliksi hereillä ja kuulin kaiken, mitä isä sanoi. Pelästyin aivan kamalasti, kun isä mainitsi lastenkodin. "Kulta! Älä nyt tuollaisia puhu! Herätät prinsessamme, eikä hänen tarvitsekaan olla samanlainen kuin Amorie. Amorie on muutenkin kasvanut huimaa vauhtia, hän oli aivan erilainen kuin Mariella. Jos et olisi niin negatiivinen, arvostaisi Mariellakin sinua enemmän", äiti sanoi hiljaa isälle halveksuvasti. "Ole sinä hiljaa! Mariella ei arvosta minua siksi, koska sinä olet kääntänyt hänet minua vastaan!" isä raivosi vieläkin kovempaa. "Menen nukkumaan, hyvää yötä vain!" isä tiuskaisi ja lähti kävelemään kylpyhuoneeseen raskain askelin. "Voi tuota sinun isääsi, hän ei vain ymmärrä, että olet erityinen lapsi. Hyvin erityinen", äiti kuiskasi ja toi peiton päälleni. Äiti käveli pois, kääntyi vielä minuun päin ja huokaisi. Mietin itsekseni, että mitä äiti tarkoitti ilmaisulla "erityinen lapsi". Mikä erityinen? Miksi näitä kysymyksiä pullahtelee mieleeni koko ajan lisää ja lisää? Mihinkään en löydä vastausta ja olen aivan yksin ongelmieni kanssa. Missä vastaukseni ovat? Ei, nyt lopetan kysymyksien kehittämisen! Alan etsimään vastauksia.