Tälläinen olen, minä ja perheeni...

Heijjjjjjjssan !

Alotan nyt kirjottaan tarinaa, ja jokaisessa blogitekstissä, jonka julkasen, on jatkoa tästä tarinasta.

Lukekaa otsikko tarkkaan, koska siinä on vähän paljastusta tulevasta kertomuksesta :) (perustuu löyhästi tositarinaan) Uskon myös, että tää tarina kestää suurimman osan kesästä. Tämmönen niinku kesäpätkis :D

Kommentoida toki saa ;)!

Hei, nimeni on Mariella. Olen 14 vuotias ja asun melko suuressa kaupungissa Saksassa. Minä ja perheeni, emme ole saksalaisia synnynnäisesti, vaan äitini Vanessa on kotoisin Bahaman saarilta. Kun taas isäni Louis on kotoisin Ranskan pikkukylästä, en edes muista sen nimeäkään! No mutta, minulla on isompi sisko Amorie, ja kyllä hänen nimensä on kreikkalainen, mutta äiti ja isä eivät ole kertoneet minulle syytä tähän valintaan... No kuitenkin Amorie on jo 25 vuotias ja asuu omassa asunnossaan Kölnin keskustassa, vaikka minä ja muu perhe asumme Düsseldorfissa. Düsseldorf ja Köln ovat vierekkäisiä kaupunkeja, mutta silti se tuntuu niin kaukaiselta. Hän ei kai kestänyt meitä, tai no minua lähinnä, olen varmaan ärsyttävin pikkusisko maailmassa! Minulla ei kuitenkaan ole enempää sisaruksia, eikä myöskään lemmikkejä. Halusin kyllä kissan, mutta äiti sanoi, että se on vaaraksi luonnolle, jos ottaa kissan lemmikikseen. En ihan ymmärtänyt hänen kantaansa, oikeastaan olin ihan kujalla. Isäkin hämmästeli, että mitä äiti nyt taas kerran höpisee.

Voisin tässä kertoa vaikka samalla harrastuksistani. En harrasta seurassa varsinaisesti mitään. Muuten kyllä tykkään liikkua ja tehdä kaikenlaista, kokeilla eri lajeja ynnä muuta. Vahvaksi suosikikseni on ponnahtanut käsipallo. En tiedä mistä moinen innostus tähän lajiin, mutta se on aivan mahtavaa! Kaiken lisäksi se kehittää montaa eri taitoaluetta, hyppyä, heittoa ja juoksua. Melkein kuin koripallossa, mutta se ei ollut oikea laji minulle, koitin sitä kyllä, mutta se vain jäi. Olen yrittänyt harrastaa käsipalloa myös seurassa, mutta en ollut tarpeeksi hyvä, valmentajat pettyivät ja isäni sanoi, että minun pitäisi vaihtaa lajia... Hän sanoi, että jalkapallo on mahdollisuuksien viidakko, siellä voi päästä huipulle asti ja joukkueita on paljon, joista valita. Onhan jalkapallo suosituin laji Saksassa... No, äiti oli taas kerran ihan eri mieltä asiasta. Hän sanoi, että pitäisi aloittaa joku tanssi tai jooga, niissä mielenterveys kehittyy, koska minulla on kuulemma ruuveja löysällä päässä. Huokasin. Perheeni ei näytä tukevan minua yhtään. Ihan sama! Pelaan sitten kavereitteni kanssa, jos ei muita tukijoita ole! Selvä, asia loppuun käsitelty! Isällä ja äidillä ei ole mitään sananvaraa tässä asiassa. Piste.